torstai 27. lokakuuta 2016

Filleriä.

Internet ongelmista ja muista hupaisista asioista johtuen, en onnistunut lataamaan oikeita kuvia , joten saatte katsella vanhoja töitäni, ihastuttavaa eikö vain?


 Kuvassa on ensimmäinen hopea työni, ikinä. Tein alligaattori ketjusta sormuksen, kaikki lenkit on juotettu kiinni, ja sormuksen keskellä on hopea lanka. Tähän työhön kului noin 2m hopeaa.





 Seuraavaksi on seuraava työni. Muinais sidoksella tehty ketju, johon valmistin hopea savesta merikäärmeen, jonka silmänä on jäljitelmä safiiri. Kiven taakse on kaiverrettu pieni reikä, jonka läpi valo pystyy valaisemaan hieman kiveä. Tähän kettinkiin meni noin 5-6, hopea lankaa.












Viimeisenä, ja bloggerille näin ohimenevä kiitos epämääräisestä tekstin käsittely ohjelmasta minkä takia teksti on nyt täällä, on vasara, jota käytän itse hyvinkin usein koulussa.
Varsi on visa koivusta vuollettu, keski osa on lyijystä valettu ja kuvasssa näkyvät päät ovat, valkoinen kova muovi ja sininen silikoni. Lisäksi olen tehnyt vihreän silikonin, joka on pehmeämpi, ja olen myös sorvannut puisen pään. Vasaran pehmeät päät soveltuvat hyvin hopean muokkaamiseen ja lyijyn massan ansiosta, pienikin liike sisältää paljon voimaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti